Se, kuinka usein hieronnassa kannattaa käydä, riippuu kehon kuormituksesta, oireista ja siitä, haetaanko hieronnasta apua vaivaan vai ennaltaehkäisevään kehonhuoltoon. Toiselle sopiva rytmi voi olla kerran kuukaudessa, toiselle muutaman kuukauden välein, ja joskus yksittäinenkin käynti voi riittää helpottamaan akuuttia lihasjännitystä.
Sopiva hierontaväli riippuu tilanteesta
Sopiva hierontaväli määräytyy yksilöllisesti ennen kaikkea kehon kuormituksen ja hieronnan tavoitteen mukaan. Istumatyöläinen saattaa käydä esimerkiksi kerran kuukaudessa tai kolmen kuukauden välein korjauttamassa työstä koituvia niska-hartiajumeja.
Toiset käyvät kerran viikossa, kun työ tai muu elämäntilanne on erittäin kuormittava. Toiset haluavat käydä 1-3 kertaa vuodessa ihan vain tarkistuttamassa, onko kehossa jotakin huomioitavaa, mikä vaatisi käsittelyä.
Silloin, kun hieronnan tavoitteena on ongelmien ennaltaehkäisy, suosittelen käyntiä 1-3 kuukauden välein. Tämä on jälleen yksilöllistä ja riippuu eniten siitä, kuinka kuormittavaa arki on. Aktiiviurheilijalle tai kiireisessä työelämässä olevalle suosittelen ennaltaehkäisevää hoitokäyntiä noin kerran kuussa.
Kuinka usein niska-hartiaseudun hieronnassa kannattaa käydä?
Niska-hartiaseudun jännityksiä muodostuu kaikille elämäntilanteesta riippumatta, mutta istumatyöläiset ovat niille erityisen alttiita. Silloin hoitosuositus on usein 1-3 kuukauden välein. Monesti jo yksi käynti riittää purkamaan tuskallisen tilanteen, mutta useimmille parhaan avun tuo kuuriluontoinen hoito, esimerkiksi kolme kertaa viikon tai kahden välein.
Tämän jälkeen voidaan pitää taukoa hieronnasta vaikkapa 2-3 kuukautta. Tätä suosittelen etenkin, jos jännitykset ovat ehtineet pureutua syvemmälle lihaksistoon tai jos ongelmat ovat selän alueella.
Miten sopiva jatkokäyntiväli arvioidaan?
Ensimmäisellä käynnillä arvioin asiakkaan tilanteen mukaan, tarvitaanko hieronnalle jatkoa ja millainen käyntiväli olisi järkevä. Jos oireet ovat jatkuneet pitkään, suosittelen usein aluksi lyhyempää väliä jatkokäynnille. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi kolmea käyntiä viikon tai kahden välein.
Aina tiiviimpi hoitojakso ei ole tarpeen. Jos kyse on enemmän yleisestä kehonhuollosta ja hyvän olon ylläpitämisestä, sopiva käyntiväli voi olla esimerkiksi kerran kuukaudessa tai harvemmin. Jatkohoidon tarve arvioidaan aina sen mukaan, miten keho reagoi käsittelyyn ja miten oireet muuttuvat.
Viikkoja tai kuukausia jatkuneet oireet eivät yleensä helpota kokonaan yhdellä käynnillä. Jos jännitykset ovat ehtineet pinttyä syvemmälle lihaksistoon, tarvitaan usein useampi käsittelykerta ennen kuin tilanne rauhoittuu pysyvämmin.
Kuinka pitkä hieronta-aika kannattaa valita?
Hierontani kesto vaihtelee 30 minuutista 90 minuuttiin. Sopiva aika riippuu siitä, kuinka laajaa aluetta halutaan käsitellä ja millaisesta vaivasta on kyse.
30 minuuttia riittää usein hyvin rajatun alueen, kuten niskan, reiden tai käsivarren käsittelyyn. Se voi olla hyvä vaihtoehto myös silloin, kun tarvitset nopeaa helpotusta esimerkiksi alkavaan päänsärkyyn tai paikalliseen lihasjännitykseen.
60 minuutissa ehdin käsitellä samaa aluetta laajemmin ja huomioida paremmin siihen liittyvät lihasryhmät. Esimerkiksi hartiaseudun jännitykset eivät aina rajoitu vain hartioihin, vaan ne voivat liittyä myös niskan, käsivarsien ja alaselän kuormitukseen.
90 minuuttia suosittelen silloin, kun kehossa on kipuja tai kireyksiä useammalla alueella tai hierontakäyntejä on harvemmin. Jos vaivat ovat jatkuneet pitkään, suosin kuitenkin usein useampia käyntejä, vaikka ne olisivat lyhyempiä, ennemmin kuin sitä, että pitkään kertynyttä kuormitusta yritetään hoitaa yhdellä pitkällä käynnillä.
Esimerkiksi:
- 30 minuuttia: rajattu alue, kuten niska, reisi tai käsivarsi
- 60 minuuttia: laajempi kokonaisuus, esimerkiksi hartiaseutu ja siihen liittyvät alueet
- 90 minuuttia: useampi kipu- tai kireysalue tai harvemmat käynnit
Voiko hieronnassa käydä liian usein?
On harvinaista, että kukaan kävisi hieronnassa liian usein. En yleensä suosittele enempää kuin kerran viikossa, elleivät asiakkaan oireet ole erittäin tuskallisia. Tällöin on mahdollista tulla saman viikon aikana uusintakäynnille, mutta silloinkin on hyvä pitää väliä kolme vuorokautta.
Hieronta auttaa ensisijaisesti lihasperäisiin kiputiloihin. Lihaspussitulehdukset ja muut nivelissä tuntuvat säryt kuuluvat lääkärille. Fysioterapeutti voi olla oikea ammattilainen silloin, jos taustalla näyttää olevan esimerkiksi lihasheikkoutta, puolieroja tai liikkeen hallinnan ongelmia.
Hierojalle kannattaa kertoa ennen käsittelyä mahdollisimman selkeästi, missä kipu tuntuu, kuinka kauan oireet ovat jatkuneet ja mikä niitä pahentaa tai helpottaa. Näin voidaan arvioida paremmin sekä sopivaa hieronta-aikaa että sitä, milloin seuraava käynti kannattaa varata.
Älä odota, että kipu ehtii kroonistua
Vastaanotolla näkee usein, että hierontaan tullaan vasta silloin, kun jännitykset ovat jatkuneet pitkään ja kipu alkaa jo selvästi häiritä arkea. Tällöin yksittäinen käynti ei aina riitä, vaan lihaskireyksien purkamiseen voidaan tarvita useampi hoitokerta.
Siksi suosittelen hakeutumaan hierontaan jo silloin, kun ensimmäiset merkit ongelmasta alkavat näkyä. Jos niska-hartiaseutu kiristyy toistuvasti, selkä väsyy tai sama lihasjumi palaa aina uudelleen, tilannetta on usein helpompi hoitaa ajoissa kuin vasta kuukausien päästä.
Varaa aika hierontaan Kampissa
Jos mietit, kuinka usein hieronnassa kannattaisi käydä, sopivaa käyntiväliä voidaan arvioida vastaanotolla Hieronta Kodassa Kampissa, Helsingissä.